Rautala Training
Hannu Rautala on pitkän linjan kunto- ja fysiikkavalmentaja, jonka kokemus valmentamisesta on karttunut vuodesta 1968 eteenpäin. Yhdessä poikansa Markon kanssa on syntynyt valmennusryhmä Rautala Training.
Valmennusryhmä on koostunut kautta aikojen monipuolisesta sekoituksesta suomalaisia yleisurheilijoita ja jääkiekkoilijoita juniorisarjoista, kotoisesta SM-liigasta, Euroopan sarjoista sekä NHL:stä.
Valmennusryhmä on koostunut hienosta sekoituksesta suomalaisia jääkiekkoilijoita juniorisarjoista, kotoisesta SM-liigasta, Euroopan sarjoista ja NHL:stä. Hannulla on ollut kesäryhmissään yhteensä jopa kahdeksan NHL:n ensimmäisen kierroksen varausta. Jääkiekkoilijoiden lisäksi valmennusryhmään on kuulunut yleisurheilijoita. Hannu on vastannut myös Vaasan palloseuran, Turun NMKY koripallojoukkueen sekä Åbo IFK – käsipallojoukkueen kuntovalmennuksesta
Valmentajat
Hannun valmentajaura alkoi liikunnanopettajaksi opiskelun luontevana jatkeena jo vuonna 1968, jonka jälkeen hänen valmennukseen on liittynyt urheilijoita useammasta eri lajista.
Marko seuraa isänsä Hannun jalanjälkiä valmennusurallansa ja tuntee isänsä kehittämät valmennusmetodit. Markon astuttua mukaan valmennukseen, on ryhmäkokoja voitu kasvattaa.
Rautala Training Uutiset
Kuvagalleria
Kuvagalleria sisältää kuvia valmennusryhmäläisistä sekä heidän harjoituksistaan.
Valmennusryhmä
The Ground Work
Katso lyhytdokumentti Mikko Rantasen ja Patrik Laineen 2016 kesästä.