Rautala Training

Tarjoaa huippuvalmennusta lajiin katsomatta

Hannu Rautala on pitkän linjan valmentaja, jonka kokemus valmentamisesta on karttunut vuodesta 1968 eteenpäin. Yhdessä poikansa Markon kanssa on syntynyt valmennusryhmä Rautala Training. Rautala Training valmentaa urheilijoita lajiin katsomatta oman erinomaiseksi koetun Hannu Rautalan kehittämän valmennusmetodin kautta.

Tästä asti on ryhmässä ollut hieno sekoitus suomalaisia jääkiekkoilijoita juniorisarjoista, kotoisesta SM-liigasta, Euroopan sarjoista ja NHL:stä. Hannulla on ollut kesäryhmissään yhteensä jopa kahdeksan NHL:n ensimmäisen kierroksen varausta. Viimevuosina mm. Patrik Laine, Mikko Rantanen, Rasmus Ristolainen ja Lauri Korpikoski ovat luottaneet kesäisin Hannun oppeihin.

Kahden huippuvalmentajan avulla Rautala Trainingillä on mahdollisuudet valmennusryhmän kasvattamiseen.

Hannu Rautala

Hannu Rautala

Marko Rautala

Historian havinaa

  • Hannu sain ensimmäiseksi valmennettavakseen 10-ottelija Johannes Lahden, joka edusti Suomea mm. kaksissa olympialaisissa
  • Johannes Lahden menestymisen myötä Hannun valmennettaviksi ryhtyivät mm. Kari-Pekka Lax, Ari Salonen, Olli Kanervisto, Harri Rekola, Jari-Pekka Mikkola, Johan Meriluoto, Juha Sonck, Hennariikka Järvinen, Maiju Mattila ja Tiina Tuononen
  • TPS:n jääkiekkojoukkueen päävalmentaja Juhani ”Juuso” Wahlsten pyysi Hannun mukaan TPS-valmennukseen ja vastaamaan nimenomaan joukkueen kesäharjoittelusta
    • Ensimmäinen vuosi TPS:n kuntovalmentajana toi heti hopeamitalin
    • Hannu on ollut mukana kuntovalmentajana TPS:n 13 mitalin verran
  • Vuodesta 1977 eteenpäin Hannun valmennuksessa on ollut jääkiekkoilijoita kesän omatoimijaksolla aina
  • Jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen Hannun valmennettavaksi tulivat Saku Koivu ja Jere Lehtinen. Heidän mukaantulon ja menestyksen myötä, myös muita NHL-pelaajia alkoi liittyä ryhmään koko kesäksi, kuten Sami Salo, Aki-Petteri Berg ja Antti Aalto
  • Kesän 1995 jälkeen ryhmässä on aina ollut suomalaisia NHL-kiekkoilijoita
  • Marko ura yleisurheilijana päättyi vuonna 2006 ja hän keskittyi uraansa liikunnanopettajana ja samalla tutustui yhä enemmän valmennuksen saloihin isänsä johdolla
  • Tästä alkoi tiivis harjoitusten seuraaminen ja Hannu-isän metodien opiskelu
  • Kesä oli Markolle ensimmäinen koko kesä valmennusryhmän kanssa
  • Kahden huippuvalmentajan mukana olo mahdollistaa valmennusryhmäkoon kasvattamisen jatkossa

Saavutukset kuntovalmentajana